Uuden yrityksen perustaminen

Uuden yrityksen perustaminen

Uuden yrityksen perustaminen

Artikkelin Yritysblogille julkaistavaksi lähetti Rahoittamo Oy. Lähetä sinäkin yritysblogiin artikkeli julkaistavaksi >> 

Uuden yrityksen perustaminen herättää usein kysymyksiä yritysrahoituksen suhteen ja Rahoittamo Oy:ssä saamme usein yhteydenottoja uusilta yrityksiltä.

Usein aloittavilla yrittäjillä on sellainen mielikuva, että myyntilaskurahoitusta on tarjolla vain vakiintuneille vanhoille yrityksille ja uudet yritykset eivät voi saada palveluamme käyttöönsä riskienhallinnallisista syistä. Käytännössä asia ei kuitenkaan automaattisesti ole aina näin.

Uutena yrityksenä voit ottaa rohkeasti meihin yhteyttä, jolloin voimme kartoittaa tilannettasi tarkemmin ja selvittää, että voisiko laskurahoitus olla sinulle soveltuva vaihtoehto vai olisiko mahdollisesti jokin toinen rahoitusmuoto tai palvelu paremmin tarpeeseesi soveltuva.

Haluamme kuitenkin aidosti auttaa muita yrityksiä eri toimialoilta ja toivomme, että menestyt uutena yrityksenä ja annamme mielellämme sinulle neuvoja alkukartoituksen aikana.

Uutta yritystä perustettaessa on selvää, että toimivan liikeidean lisäksi riittävä ja oikea-aikainen käyttöpääomarahoitus on ratkaisevan tärkeää yrityksen toiminnan saamiseksi vauhtiin.

Olemme keränneet tähän artikkeliin eri yritysrahoituksen muotoja, joihin kannattaa perehtyä, kun olet perustamassa omaa yritystä yhtiömuodosta riippumatta.

Esimerkiksi rakennusalan yhtiötä käynnistettäessä riittävää maksuvalmiutta ja rahoitusta tarvitaan työkoneiden, laitteiden ja kulkuneuvojen hankinnan lisäksi myös juoksevien kulujen, kuten palkkojen, verojen ja eläkemaksujen oikea-aikaiseen maksamiseen.

Yrityslaina pankista

Pankkilaina on yritysrahoituksen muotona aloittavalle yritykselle yleensä halvin rahoituksen muoto, mutta pankki vaatii yksityiskohtaisten liiketoimintasuunnitelman lisäksi lähes aina myös reaalivakuuksia (käytännössä asunto- tai kiinteistöpanttauksia). Mikäli sinulla on reaalivakuuksia käytettävissä, suosittelemme kilpailuttamaan eri pankkeja saadaksesi parhaimman yritysrahoitustarjouksen.

Luottolimiitti

Mikäli et halua nostaa kertaluontoista kiinteää pankkilainaa tai toimialasi on sellainen, että tarvitset luottoa useasti vuoden aikana lyhyeksi aikaa, on siinä tapauksessa paras vaihtoehto luotollinen pankkitili eli tililimiitti, joka sekin vaatii yleensä reaalivakuuksia.

Tililimiitissä sovit pankkisi kanssa mikä on suurin mahdollinen sallittu negatiivinen pankkitilin saldo eli luottolimiitti, jolloin voit nostaa vuoden aikana juuri sen kokoisia luottoja joustavasti kuin yrityksesi tarvitsee toiminnan pyörittämiseen. Luottolimiitti soveltuu hyvin esimerkiksi toimialoille, joissa tuotevarastoon sitoutunut käyttöpääoma vaihtelee sesongin mukaan.

Bisnesenkelit

Enkelisijoittajat eli bisnesenkelit ovat viime vuosina olleet tärkeässä roolissa start-up-yritysten ”buumin” rahoittajina Suomessa ja maailmalla.

Bisnesenkeli on rahoittajana muiden rahoitusvaihtoehtojen rinnalla, mutta rahoitusta tärkeämpänä asiana saat heiltä laajan kontaktiverkoston, kokemuksen ja liiketoimintanäkemyksen.

Uusille ja varsinkin kokemattomille yrittäjille tulee varmasti eteen monia kiperiä ongelmia, joihin tarvitset bisneskonkarin neuvoja. Bisnesenkeli on silloin varmasti paras henkilö auttamaan ja sparraamaan sinua. Bisnesenkelillä on omaa rahaa kiinni yrityksessäsi, jolloin hän tekee luonnollisesti parhaansa yrityksesi kasvattamiseksi kannattavasti ja omistaja-arvoa edistääkseen.

Videon lähde: Finnish Business Angels Network - FiBAN

Starttiraha – uuden yrityksen perustaminen

Kun ajatuksena on uuden yrityksen perustaminen kannattaa aina ehdottomasti hakea starttirahaa, jos lain vaatimat edellytykset täyttyvät. Tällä hetkellä peruspäiväraha on 32,40 euroa päivältä ja starttirahaa voi saada enintään 12 kuukauden ajan riippuen kuinka kauan kestää saada yrityksen tulorahoitus rullaamaan.

Löydät lisää tietoa starttirahasta te-toimiston sivuilta.

Oma sijoitus tai laina

Mikäli perustat toiminimen olet itse henkilökohtaisesti ”yritys” eli yksityinen elinkeinonharjoittaja ja yrityksen varat ja velat ovat sinun henkilökohtaisia varojasi ja velkojasi.

Jos taas olet perustamassa osakeyhtiötä, voit lainata omaa rahaa yritykseesi, jolloin yhtiön varat ja velat ovat osakeyhtiön omia.

Ongelma on usein sinä, ettei yrittäjän omia säästöjä ole riittävästi yrityksen toiminnan alkuvaiheen menojen kattamiseen, kun asiakkaita ja tulorahoitusta ei vielä ole.

Tilanne ei helpotu vielä silloinkaan, kun saa ensimmäisen asiakkaansa, koska tehtyjen töiden ja toimitettujen tuotteiden laskutuksen jälkeen alkaa monella toimialalla hyvinkin pitkien maksuehtojen mukainen odotusaika. Tässä tapauksessa mahdollisesti laskurahoitus voisi toimia sinulle ja siitä lisää seuraavassa kohdassa.

Laskurahoitus / Rahoittamo Oy

Laskurahoitus eli factoringrahoitus on suositeltava vaihtoehto uuden yrityksen rahoituksessa, kun on tärkeää saada nopeasti rahat kassaan. Esimerkiksi tukkukaupan toimialalla, jossa varaston vaihtuvuus on jatkuvaa, voivat maksuehdot olla tyypillisesti 30–90 päivää pitkiä.

Laskurahoituksessa yrityksesi myy laskun laskurahoitusyhtiölle eli Rahoittamolle, jolloin saat laskut heti rahaksi samana päivänä pankkitilillesi miinustettuna rahoitusprovisiolla.

Rahoittamo on panostanut nopeaan palveluun eli jos otat meihin yhteyttä aamupäivällä ja pääsemme sopimukseen, saat rahat tilille jo iltapäivällä. Laskurahoituksessa myyntisaatavat toimivat vakuutena, jolloin reaalivakuuksia ei tarvita.

Voit tutustua yrityksemme palvelukuvaukseen, josta voit tarkemmin katsoa tietoa palvelustamme eli laskut heti rahaksi -palvelusta. Mikäli sinulle tulee kysyttävää voit soittaa meille arkisin 9.00–18.00 puhelinnumeroon 0207 342 642 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@rahoittamo.com.

Vastaa